Kohti omannäköisiä valintoja – ja hyvinvointia

Haluatko tietää, millainen ratkaisukeskeinen valmennusprosessi käytännössä on? Tässä neljän blogipostauksen sarjassa kerron, millaisen kasvumatkan Kaarina aloitti valmennuksessani.

Toisella valmennuskerralla videoyhteyden päässä oli iloinen Kaarina, joka paloi halusta kertoa, mitä edellisen tapaamisemme jälkeen oli tapahtunut.

“Minä sain ihan ihmeellisen tarmonpuuskan, ja olen viikon aikana järjestänyt uudelleen koko ison alakertamme! Siitä tuli tosi makean näköinen, persoonallinen, juuri sellainen, mistä minä tykkään. Ja samalla tuli raivattua kaikki pitkään vaivanneet rojukasat ja järjestettyä tavarat ja huonekalut niin, että tämän jälkeen ylläpitosiivous on paljon helpompaa. Sitä paitsi nyt koti näyttää niin hyvältä, että sitä on ilo siivota.”

“Minkä luulet olleen avainasia tähän pääsemisessä?”, kysyin. “Se, että en tehnyt niin kuin ajattelin muiden ajattelevan, vaan tein niin kuin itse halusin ja sillä tavalla mikä toimii minulle.”

Bingo. Kaarina oli päässyt asian ytimeen vain yhden valmennuskerran jälkeen. Tein sillä tavalla mikä toimii minulle. Sen ääreen pysähdyimme, ja aloimme miettiä, miten oivallusta voi soveltaa muihin Kaarinaa painaviin asioihin. Hän kertoi jo kiinnittäneensä viikon aikana huomiotaan myös työpäiviinsä. “Maailma ei kaatunutkaan, vaikka en puskenutkaan itseäni ihan äärirajoille”, hän tuumi.

“Niin, ketähän se mahtaa auttaa, jos väsytät itsesi työlläsi ihan loppuun?”, sanoin. “Ei ketään. Olen kerran kokenut burnoutin, eikä siitä ollut kyllä mitään hyötyä kenellekään. Ei asiakkaillenikaan.” 

“Kuka hyötyy, jos huolehdit jaksamisestasi paremmin?”

“Minä itse tietenkin. Ja varmaankin ihan kaikki, joita työtäni koskettaa. Ja perheeni”, Kaarina totesi.

Kaarina asetti itselleen tavoitteeksi rytmittää työpäivää terveemmin niissä rajoissa, joissa se oli mahdollista: kunnollinen ruokatauko, ei liian pitkiä palaveriputkia eikä palaverikutsujen hyväksymistä työaikojen ulkopuolelle. Kysyin häneltä, mikä irrottaisi hänet työstä työpäivän jälkeen hänen omasta mielestään parhaiten. 

“Pitäisi olla jotain mielekästä mutta ei liian raskasta tekemistä, etten jumahtaisi sohvaan koko illaksi”, Kaarina mietti. “Se ei voi olla mitään vastenmielistä, koska sitten en tee sitä, vaikka kuinka suunnittelisin.”

Tiedustelin, mikä toisi hänelle hyvää mieltä ja energiaa. “Olen miettinyt tätä pihaamme. Siinä on vähän sama ongelma kuin kotona, en ole oikein jaksanut tehdä sille mitään. Mutta nyt olen ajatellut, että jos tekisinkin siitä itseni näköisen, sellaisen kivipuutarhan, jota olisi helpompi ylläpitää”, hän kertoi. “Voisin kokeilla mennä ulos työpäivän jälkeen ja edistää sitä. Samalla saisin raitista ilmaa ja liikuntaa.”