Miten aamupäiväkirja paransi elämääni (osa 1)

Tässä kahden blogipostauksen sarjassa kerron itselleni tärkeimmäksi muodostuneesta aamurutiinistani, päiväkirjan kirjoittamisesta.

Milloin olet viimeksi kysynyt itseltäsi “Mitä minulle kuuluu?”.

Minä ajattelin aiemmin, että tottahan minä sitä pohdin jatkuvasti. Vasta kun aloitin säännöllisen päiväkirjan kirjoittamisen aamuisin, ymmärsin, että en ollut oikeasti sitä kysynyt – en ollut pysähtynyt itseni äärelle. 

Kun en kuullut kuulumisiani, ongelmat jäivät pyörimään mielessäni, enkä päässyt niiden kanssa mihinkään lopputulokseen. 

Todennäköisesti kysyt päivittäin perheenjäseniltäsi, mitä heille kuuluu. Teet niin, koska he ovat sinulle tärkeitä ihmisiä. Sinä olet kuitenkin elämäsi tärkein ihminen. Anna siis itsellesi, omille tuntemuksillesi ja havainnoillesi sama huomio, jonka annat muillekin rakkaillesi. Saatat yllättyä, mitä löydätkään, kun tutustut itseesi paremmin.

Yksi tehokas tapa pysyä kärryillä omista kuulumisistaan on päiväkirjan kirjoittaminen.

Se voi olla hyvin perinteinen päiväkirja, jossa käy läpi ajatuksiaan ja tekemisiään ilman sen tarkempaa rakennetta. Jotkut kirjoittavat jopa niin sanottuja aamusivuja, joihin he kirjoittavat joka aamu käsin omaa tajunnanvirtaansa. Antavat tulla paperille sen, mikä paperille haluaa sinä aamuna tulla.

Minun päiväkirjarutiinini on hieman strukturoidumpi. Se on minulle työkalu johtaa omaa elämääni haluamaani suuntaan.

Kirjoitan päiväkirjaani aina aamuisin, kun juon aamukahvia ja syön aamiaista. Tästä hetkestä on tullut minulle todella tärkeä. Sen mahdollistamiseksi olen alkanut haluta nousta hieman aiemmin, jotta minulle jää varmasti rauha ruokailla ja kuulla omat kuulumiseni kaikessa rauhassa. Herään ennen muuta perhettä, ja teen tämän aamurutiinini hiljaisuuden vallitessa. Vasta sen jälkeen käynnistän päivän (ja laitteet).

Ihan ensimmäiseksi kirjoitan päiväkirjaani nukkumani tunnit. Viime yönä ne olivat 23.30 – 6.30. Näin pystyn seuraamaan saamani unen määrää.

Sen jälkeen kirjoitan lyhyen kertauksen edellisestä päivästä. Kirjaan vapaamuotoisesti ylös, mitä olen tehnyt. Saatan myös kirjoittaa tuntemuksiani siitä, miltä ne asiat tuntuivat. Näiden asioiden kirjaaminen konkretisoi itselleni etenemiseni esimerkiksi työprojekteissa, mutta saan myös mustaa valkoiselle siitä, miten vietän vapaa-aikaani. Se auttaa myös huomaamaan, jos vapaa-aikaa on liian vähän, ja sitä olisi tarvetta lisätä.

Tämän jälkeen siirryn esittämään itselleni kysymyksiä, joihin vastaan.

Missä onnistuin ja mikä tuotti minulle iloa?

Tähän vastaaminen kertoo, mikä päivässäni on ollut merkityksellistä ja tärkeää. Pitkällä aikavälillä juuri tämä kysymys kertoo minulle vastauksen siihen, mihin minun tulee elämässäni keskittyä, jotta voin tuntea eläväni minulle sopivaa elämää, joka täyttyy minun hyvinvointiani tukevilla asioilla. Nämä muistiinpanot konkretisoivat minulle niitä asioita, joita haluan lisätä elämääni.

Mitä opin ja oivalsin?

Tämä kertoo minulle, mitä uutta erilaiset tilanteet ovat näyttäneet minulle minusta itsestäni. Saatan huomata, että negatiivisetkin kokemukset opettavat minulle asioita minusta itsestäni. Tämän kysymyksen avulla voin myös huomata edistymiseni tai toisaalta kertoa, jos junnaan jossain asiassa paikoillani. Mikä tahansa kokemus voi tarjota oppia ja oivallusta. Siksi vaikeiltakin tuntuvista kokemuksista voi olla kiitollinen ja käyttää niitä suuntaviivoina oman elämän suhteen.

Mikä turhautti, huolestutti tai suretti?

Koen yhtä tärkeäksi kirjata ylös myös sellaiset vaikeat kokemukset ja tunteet, joista en heti välittömästi pysty oppimaan mitään. Kun selaan päiväkirjaani taaksepäin, ja huomaan jonkin tietyn teeman toistuvan tämän kysymyksen alla, löydän vastauksia siihen, mitä asioita tai tekemisiä haluan vähentää elämässäni. Jokaisen täytyy elämässään tehdä jonkin verran sellaisiakin asioita, joista ei niin pidä, jos ne alkavat täyttää liian ison osan päivistä, silloin niitä tulisi koittaa vähentää. Nämä vastaukset kertovat minulle esimerkiksi taipumuksistani huolestua turhista asioista, jolloin pääsen käsiksi syihin huolten taustalla ja pystyn työstämään niitä terveemmiksi. Erittäin konkreettisesti ne kertovat myös esimerkiksi työtehtävistä, ihmissuhteista tai ajankäytön haasteista, joihin pitäisi löytää jokin parannus. Riittävän pitkään toistuessaan jokin turhautumisen tai surun aihe on minulle viesti siitä, että siitä minun tulee luopua voidakseni paremmin.

Miten olen levännyt ja palautunut?

Tämä kertoo minulle voimavaroistani enemmän kuin alussa kirjaamani yksittäiset uneen käyttämäni tunnit. Kertaan tässä, onko minulla ollut riittävästi aikaa palauttavalle tekemiselle tai onko päiviini jäänyt yksinkertaisesti tyhjää, suunnittelematonta aikaa, jota tarvitsen voidakseni hyvin. Voin tehdä huomioita riittämättömästä palautumisesta ja löytää syitä siihen – ja mikä tärkeintä, tehdä suunnitelmia sen suhteen, kuinka voin lisätä palautumistani, jos koen sen tarpeelliseksi.

Mitä haltioitumisen hetkiä koin?

Uskon, että ihmiselle tekee hyvää haltioitua. Haltioitumisella ajattelen hetkiä, jolloin pysähtyy ihmettelemään kokemaansa kauneutta. Tarkoitan kokonaisvaltaista tunnetta, jolloin ajatukset täyttyvät kokonaan tietyn hetken upeudesta. Yritän kerätä niitä hetkiä päiviini. Minulle haltioitumista tuottavat esimerkiksi aamuauringon leikittely kotini pinnoilla, iltarusko taivaanrannassa, viileän syysillan usva peltojen yllä, tyhjä maantie edessäni, jokin minulle tärkeä musiikkikappale tai esimerkiksi romaanin pakahduttava loppuratkaisu. Nämä ovat hetkiä, joita en halua selittää järjellä, mutta joiden kokeminen kohottaa minua ylöspäin.

Seuraavassa osassa avaan lisää aamupäiväkirjan mahdollisuuksia.

– Maria